RSS
12.12.2014

Kimonkyl

Lapinjrven kunnan koillisimmassa osassa sijaitsevassa Kimonkylss asuu noin 160 asukasta. Uusien asukkaiden kannattaa ensimmiseksi suunnata kulkunsa seuraintalolle, jossa ohjelmaa riitt viikon jokaiselle pivlle.
12.12.2014

Porlammi

Porlammi ihmisen onni, kuuluu Porlammin kylyhdistyksen osuva slogan. Tss kylss sattuu ja tapahtuu, eik kyl suotta valittu vuoden ituusmaalaiseksi kylksi vuonna 2008.
08.10.2014

Heikinkyl

Kirkonkyln koillispuolella oleva, noin 250 ihmisen Heikinkyl tunnetaan muun muassa vuosikymmeni jatkuneesta traditiostaan, Lekstrandin juhannusjuhlista, joissa keskikesn kunniaksi nostetaan pystyyn pohjoismaiden lipuilla koristettu juhannussalko
08.10.2014

Sjkulla

Tonttipaikat ovat uusia, mutta asuinalueena Ingermaninkyl on yksi kunnan vanhimmista. Kyln keskus on 1300-luvulla perustettu Sjkullan kartano.
08.10.2014

Stenlderin asuinalue

Stenlderin upouusi asuinalue sijaitsee Vasarankylss, vain kahden kilometrin pss kunnan palveluista.
08.10.2014

Lapinjrven kirkonkyl

Lapinjrven suurin kyl ja harvinaisen hyvin historiallisen ulkoasunsa silyttneen suomalaista kylidylli parhaimmillaan.
08.10.2014

Puustellin asuinalue

Elo Puustellissa on 'maalla asumista helpoimmillaan'.

Arkisto

2014 (7)

Tunnisteet